Tutkimus: Ehkäisypillerit saavat valitsemaan väärän kumppanin
Entinen tyttökaverini todellakin muuttui Jekyllistä Hydeksi kun tiputti e-pilleroiset veks ruokavaliostaan. Hän oli pillereiden aikana huumaantunut tuoksustani mutta ekstaattinen hajuaisti muuttui pillereiden loputtua suihkuntarpeen huomautteluksi.
Aikuisen ihmisen yksi rankimpia oivalluksia on se, että parisuhdeihastus on pitkälle kemiaa.
Kun kuuntelette naisten kertomuksia ja vakuutteluja uudesta suuresta rakkaudesta niin tärkein ja hihkuttavin ominaisuus naisille tuntuu olevan rakkaustunteen nopeus. Oli ihastus tuntematon tai ei.
Sama pikaisuuden todistetaakka tuntuu myös olevan kun muistellaan silloin joskus alkanutta pitkää parisuhdetta. Alkoihan se nopeasti, alkoihan se kiihkeästi, olihan siinä suurempia voimia. Siitä nopeuden humahduksesta oikein kilpaillaan siskojen saunailloissa. Kuinka parissa päivässä jostakin hunajatuoksuisesta uroosta on tullut elämän tärkein ihminen.
Romantiikka on humala. Suloinen sokeus. Unelman hattarakudelma, toiveiden varassa toiveita heijastaen.
Rakkaus on sitten aivan toinen juttu kuin huuma. Mutta ymmärtävätkö romantiikannälkäiset ja ystävätytöille ihmeellistä tunnetta kiihkeästi todisteleva muuta kuin hormonien kutsua?
No comments:
Post a Comment