No niin, allekirjoittanut, ikinuori ja heiluva parta on viime kirjoituksen jälkeen tapaillut naisia. Eivät ne naiset aivan mahdottomia ole. Tai... ehkä ovatkin. Mukavia mutta mahdottomia.
Neil Hardwickin tapaan olen varovaisesti tätä naisulottuvuutta hahmotellut aikaisemmin ja omakuvaa luotaillut.
"Hardwick pelkää, että luopuminen jostain tärkeästä saattaa laukaista masennuksen uudestaan. Siksi hän välttääkin asioita, joista saattaisi joutua luopumaan. Tällaisia ovat esimerkiksi intiimisuhteet."
Voi meitä. Voi voitettuja miehiä. Voi arkoja miehiä.
Turhankin varovaisesti olen minäkin ottanut. Epäonnen kokemukset ja naisten selkeät petokset värittävät helposti omakuvaa toivottomuutena.
Mutta on vain niin, elämässä on niin, että jos on saanut muulinpotkuja naisilta, niin ei todellakaan voi uskoa helposti tähän naisten luomaan ihannekuvaan elämää synnyttävästä naisesta ihanan elämän ehtona. Mitä maailma olisi ilman naisia - jotka arvioivat miehen miehuutta ja kelpaavuutta.
Kaikki miehet eivät usko naista onnellisen elämän ehdoksi. Vaikka ovatkin hyviä ihmisiä ja miehiä.
Hyväksi kumppaniksi ja elämän rikastukseksi kyllä naista kaivataan ja etsitään, ehkä, mutta ei oikein enää uskota sitä romanttisten mielikuvien vuoristoa, feminiinisen ulottuvuuden Shangri Lata, jonne miehen pitäisi eksyä. Josta elämän tarkoituksen pitäisi löytyä. Elämän tarkoitus täytyy löytää ilman naista, muuten mies on vain häntäheikki, joka sitten haluaa vaihtaa vaimon tarpeen tullessa ja vain tarpeita kuunnellessa vaikkapa elastiseen Virpi Kuituseen.
Mutta miehen menneisyys eksyttää, jokaisen ihmisen menneisyys eksyttää, en sitä kiellä yhtään. Nyt se kovin kysymys, kovin on kova koukku:
Niin, miksi mies hakeutuu äitinsä kaltaisia naisia kohti?
Miksi mies pelkää erilaisia, loistavia ja tasapainoisia naisia? Jotain muuta, kuin äitinsä kaltaista?
Aivan kuten lapsena vaurioitettu mies tuntee, mies tuntee aikuisenakin olevansa kelpaamaton sitten elämänsä naiselle, sille tuntemattomalle ja erilaiselle naiskuvalla.
Lapsena äidille, aikuisena ihannenaiselle. Tasapainoiset naiset ovat liian suuri unelma. Sitä joutuu sanattomaksi heidän kanssaan. Tunteista nousee suuri riittämättömyden tunne, jonka äiti on onnistunut takomaan takaraivoon.
Mitä ihanimmilla ja tasapainoisimmilla naisillakin on joskus pimeä puoli.
Kun on tässä taas varovaisena miehenä naisia tarkkaillut ja jonkin verran yrittänyt sitä kiinnostunutta kontaktia ottanut, niin varovainen mies herättää helposti tasapainoisissa naisissa halveksuntaa.
Sitä vastoin alfauroksen elkein esiintyvä mies, joka ei kaihda valheita ja itsetehostusta, hyvinkin vetoaa tasapainoiseen naiseen ja antaa voimakkaimmat impulssit pyhimysnaisen roolille. Nainen, joka julistaa arvomaailmakseen rehellisyyden ja inhimillisyyden, näyttää kiihottuvan mitä epärehellisimmistä riikinkukoista. Nainen näkee lupauksen mitä täydellisimmästä (muutos)projektista, jonka tämä pöyhkeilijä naiselle suo itsessään.
Tämäkin on todella hyvä syy tuntea lamaannuttavaa masennusta kohtuullisen tasapainoisten naisten seurassa. Mikä on tämä naisten kriteeri, "onko miehellä munaa"? Jos miehellä on munaa, niin miksi nainen haluaa kesyttää miehen eikä katso valmiiksi kesyjä ja elämänviistaita miehiä.
Miksi niin moni nainen haluaa olla ongelmamiehensä muokkaaja ja parisuhteen säihkyvä humanisti, mutta arka humanistimies ei heitä valmiina kiinnosta?
Ehkä monet naisetkin ohjautuvat juuri äitinsä mukaan.
Kuten äiti on ollut isän pystyssäpitäjä ja muokkaaja, täytyy naisen itse aikuisenakin olla projektityöntekijä suhteessa mieheen. Ja jos suhde ei ole projekti, ei suhde naista sitten kiinnosta pätkääkään. Liian valmis ja itseään pohtiva mies on turnoff tasapainoiselle naiselle. Liian seksuaalisesti vakaa ei osaa osoittaa tarpeeksi epätoivoist romanssia naiselle - projektiksi.
Ja luojan tähden. Taas, taas kun on tullut oltua naisten kanssa kontekstissa niin... luojan tähden.
Naiset.
Miksi, miksi te vertaatte miesehdokasta exäänne?
Miettikää.
Miksi te haluatte uuden miehen kanssa puhua exästänne? Luojan tähden. Mikä on tämä kauhun akseli, jolle te haluatte vetää uuden miehen liukastelemaan, tuntematon maisema, jolle haluatta raikkaan miehen uppoamaan?
Miksi pitää sekoittaa entistä elämää uuden elämän tunnusteluun tieten tahtoen verbaalisesti?
Mitä helvettiä te raahaatte perässänne, paiskaatte pöydälle uuden ihmisen eteen ja mitä helvettiä te haluatte uuden miehen kokevan teidän menneisyydestänne?
Miehet eivät ole naisten terapeutteja, ei, ei, vaikka Cosmopolitanissa niin teille luvataan. Ei. Ei. Ei. Joko uskoitte? Ei. Järjen nimeen. Sydämen nimeen. Logiikan nimeen. Uuden suhteen periaatteen nimeen. Ei.
Uusi suhde on uusi suhde.
Naiset.
Ei uuden miehen tarvitse tutustua teidän perusteettomiin ja kauhistuttaviin miesvalintoihinne, nöyryytyksen hetkiinne, joista ette paenneet, valitsemienne miesten inhottaviin temppuihin -kokemaanne ahdistukseen ja siis kokemaan hämmennystä teidän itseinhostanne, pakkomielteistänne, alistumisistanne idiooteille.
Uusi mies ei ole ansainnut altistumista näille käsittämättömille tarinoille menneisyydestänne, josta haluatte eroon mutta jota raahaatte kouristuksenomaisesti mukananne marttyyrilegendoina - jota tietty outo kiihottuneisuus selvästi kuitenkin niin yhä värittää, koska heistä pakkomielteisesti puhutte.
Päästäkää isäkuvastanne irti, palvottavasta isäjumalasta, me miehet yritämme päästää äitikuvastamme. OK?
Jokainen ihminen on vaurioitunut, mutta ei se tarkoita, että uutta suhdetta pitää vaurioittaa altistamalla sitä menneisyydelle, jotta nykyhetki olisi jotenkin linjassa menneisyyden kanssa. Elämän jakaminen ei tarkoita pahan olon jakamista. Menneet hämmennykset eivät ole hyväksi uudelle kivalle suhteelle, selkokielellä ilmaistuna. Mitä hyvää seuraa menneen sonnan sekoittamiselle uuteen suhteeseen? Uskomaton tosiasia. Uusi mies ei halua jakaa teidän vihaanne teidän exiänne kohtaan koska mies ei halua tuntea mitään tunteita naisen exiä kohtaan.
Luottamus parisuhteessa ei tarkoita toisen likaamista oman menneisyyden mutakuopista. Jos halutatte määrittää tulevaisuuden vain menneisyydestä ja herättää miehessä omaa inhoanne menneisyydestä, niin siitä vain sitten, jos tulevaisuus pelottaa uudenlaisen miestyypin kanssa.
Älkää puhuko rehellisyydestä, jos vain haluatte siirtää omaa käsittelemätöntä ahdistustanne miehille hämmennykseksi. Jokainen ihminen on vastuussa omista valinnoistaan, jopa naiset, joten uutta tuttavuutta on turha yrittää saada rikoskumppaniksi oman menneisyyden epätoivoisuudesta.
Tässä yksi juttu aika äärimmäisen aroista miehistä, jotka kokevat seksuaalisuuden liian aggressiivisena ominaisuutena - luultavasti vastareaktio isiensä machokäyttäytymiseen:
" Typically, "herbivore men" are in their 20s and 30s, and believe that friendship without sex can exist between men and women, Fukasawa said."
