New cat on the blog - 100 naista ja huijaus

Ah.

Mies joka jakaa iskuelämänsä legendan tavoin blogissaan "100 NAISTA".

Yksi juttu.

Tuo ei ole tyypillinen mies.

Paitsi feministien innostuneessa referenssipuheessa tuosta blogista. Todisteaineistoa feministeille.

Tyypillinen suomalainen mies haluaa yhteyden naiseen.
Tyypillinen mies haluaa olla ylpeä naisestaan. Eikä kaadoistaan.
Tyypillinen suomalainen mies haluaa naisen olevan ylpeä miehestään.

Tuo blogi on sitten todellakin tyyppiesimerkki persoonallisuushäiriöisen kyvyttömyysfobiasta. Vain miehet, joilla on kyvykkyydestään tai sen menettämisestä fobia, laskee ja julistaa autuasta saldoaan lakanataivaassaan.

Naisen elämän tärkeimpiä tehtäviä on ymmärtää että on olemassa neljänlaista miestyyppiä:

1. Aika normaalit
2. Arat eli ujot (jotka häiriintynyt äiti on yrittänyt sitoa itseensä)
3. Neuroottiset miehet, jotka vaikkapa puhuvat feminismistä suu vaahdossa ja kiitosta kaivaten
4. Persoonallisuushäiriöiset psykot, joille seksi on ainoa tunteenomainen havainto naisen erilaisuudesta ja hyödyllisyydestä

Persoonallisuushäiriöisiä on n. 20% miehistä. Juuri he osaavat olla estottoman hurmaavia ja osoittaa naisille siirappista mielenkiintoa.

Naiset. Herätkää.

Älkää sitten kostako muille miehille virhearviointianne ja traumaanne, sitä hurmaavan ja murskaavan psykon tekoja. Ja jos menette sänkyyn miehen kanssa yhdeltä seisomalta, niin muistakaa, että olette vain pumpattavan machovajakin kanssa ähkimässä.

Teppo M:män M-blogia voi sääliä osoitteessa:

http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/100-naista/

Black Bitch - ethän hylkää äitiäs

Musta jää-elokuva pirteä yritys draamaelokuvaksi.

Mutta yritykseksi jää. Taudinkuva, ei muuta.

Sen sijaan suomalaisen emänartun kuva siinä peilaantuu kohtuullisen kivasti. Mamma handlar.

En siis taaskaan tarkoita, että se olisi yleistettävä suomalaisen naisen kuva vaan vain niiden onnettomien sielujen, joille manipulaatio on elämää ja elämä manipulaatiota. Vaikka elokuva kuvaa "rakkaussuhdetta" ja omistamissuhdetta niin ensisijaisesti se kuvaa äiti-poika-suhdetta. Mitä ei edes varmaankaan elokuvan kirjoittaja-ohjaaja ole itse tajunnut.


Saksan elokuvajuhlilla elokuvaa kohtaan tunnettiin uteliaisuutta mutta luojan kiitos, eurooppalaisittain sanottiin myös suoria mielipiteitä:

Tanskalaisen Fyens Stiftstidende -päivälehden Anna Laulund piti myös näkemästään. ”Näyttelijät olivat hyviä ja hahmojen väliset suhteet todella hienosti rakennettuja. Juoni oli epäuskottava.”

Ranskalaisen Tendances-lehden toimittaja Olivier Bachelard oli pettynyt: ”Todella huono elokuva. Aivan liian monimutkainen käsikirjoitus, joka levisi joka suuntaan. Käsikirjoitus ei vakuuttanut minua lainkaan. Naispääosat olivat hienot. Rakastajattaren roolissa ollut nuori nainen oli hieno yllätys.”

Samoilla linjoilla oli toimittaja Jörg Schindler saksalaisesta Frankfurten Rundschau -sanomalehdestä. ”Olin yllättynyt että tämä oli kilpasarjassa. Käsikirjoitus oli lopussa väkisin väännetty. Pidin kyllä elokuvan tunnelmasta ja sen väreistä, ja naisnäyttelijöistä. Mutta tarina oli surkea, anteeksi vain.” *HS

Mutta kyllä nartusta huumaannuttiinkin:

Sen sijaan saksalainen SWR-kanavan televisiotoimittajan Bodo Klinkin pää oli lähes seonnut Outi Mäenpäästä. ”Hyvä Jumala, hän oli aivan uskomattoman viehättävä! Pidin tarinasta vaikka välillä siinä oli hiukan tarpeettomiakin käänteitä. Kaiken kaikkiaan elokuva oli vaikuttava.” *HS

Hyvä elokuva olisi jotain sellaista, jossa ei kuvata vain yhtä tunnetilaa. Tämä on taas niitä suomalaisia elokuvia, johon puserretaan vain yhtä tunnetilaa. Perkele, tuleeko selväks että tätä me ny ajatellaan käsistä tehressä?

Vaikka elokuvaan oli pakotettu kirkuen käänteitä niin prosessia ei ollut. Ei.

Katsojalle ei varmasti jätetä tilaa millekään tulkinnalle.
Tarinankerronta on kovin alkeellista tässä "viinan voimalla pettämään"-kulttuurissa. Elokuvamme ovat 30-vuotta jäljessä eurooppalaisesta elokuvakerronnasta. Surullista.

Oleellista/oireellista on huomata, että "vahva naiseus" oli kiihottanut/kiinnostanut niitä, jotka olivat kehuneet elokuvaa.

Mutta elokuva on ihan jees peruskurssi psykoottiseen rakkauteen, niille, jotka eivät ole sellaiseen ennen törmänneet. Niille onnekkaille, jotka voivat unohtaa elokuvan varsin nopeasti elokuvatetterilta pois kävellessä. Mitään ehkä ymmärtämättä, te autuaat.

Rakkautta vaan

Maanantaina Nelosella oli elokuva, Rakkautta vain.
Hugh Grant.
Aivan.


Siis miettikää nyt, suloiset naiset.
Missä sydän sykkii ja missä valheet lienevät todennäköisemmin?

Kun mietitte miesihanteita.

Minulla ei ole mitään positiivisia elokuvia vastaan mutta kun... elokuvassa ihaillaan idioottimaisia ja psykopaateille uhriksi antautuvia naisia niin tunnen sääliä niitä katsojia kohtaan, jotka uskovat että parisuhteen tärkein tekijä on romantiikka. Jos elokuvasta karsitaan realismi kokonaan pois, siis aivan kokonaan, niin luodaan vaarallisia illuusioita.


Miten romantiikka
määritellään lyhyesti?

Romantiikan edellytys on toisen tuntemattomuus.
Toisen voima tuntemattomuudessa.
Janossa.

Toisen pitäminen toiseutena, mahdollisimman erilaisena, haaveiltavana, vastakohtana, eroottisten tunteiden ylläpitämänä kohteena. Mahdollisimman etäänä ja tuntemattomana. Niin ihanana.

Siksi niin moni nainen ihastuu juuri siihen miestyyppiin, jota ovat haukkuneet 5 vuotta ystävättärilleen.

Romantiikka.
Toteumattomuuden jännitys ja täyttymys.

Tiedättekö, ihanat naiset, ketkä miehistä ovat kiinnostuneita romantiikasta?
Erityisen kiinnostuneita?

Tiedättekö, ketkä miehistä nimenomaan puhuvat romantiikasta toisille miehille aiheena ja keinoina?
Ketkä puhuvat romantiikan kikseistä ja voimasta?

Nimenomaan laskelmoivat psykopaatit, jotka miettivät päänsä puhki kuinka hurmata nainen mahdollisimman nopeasti.

Mies, joka on kiinnostunut romantiikasta, miettii hyrrät pyörien kuinka nopeasti nainen kellistyy. Romanttinen mies ei ole kiinnostunut tutustumaan käyttötavaraansa. Romanttisten miesten pään sisäpuoli on jotain aivan muuta kuin se suklaakuorrutus, jota he pursottavat suustaan ulos.

Naistenlehdet myyvät todella vaarallista mieskuvaa naisille ja muokkaavat unelmoivista neidoista täydellisiä uhreja hurmaaville sosiopaateille.

Valitettavasti.
Viihdekin voi olla vaarallista.

Vertaan tälläistä masokistista prinssiromantiikkaa sadistiseen väkivaltaviihteeseen. Aivan yhtä paljon surua tuo maailmaan.

Pakoa.
Valheita.
Sumutusta.

Rakkaus on pitkämielinen, romantiikka ei tosiaankaan sitä ole.
Romantiikka voi olla alistuvaa ja roikkuvaa, mutta vain uhratakseen itsensä, unohtaakseen itsensä, ei saavuttaakseen mitään todellista, kestävää, tuntevaa, kohtaavaa.

Romantiikka on kohtaamattomuudessa.
Romantiikka on kohtuuttomuudessa.

.