Kiihottumisongelmat ja naisen valtakuvitelmat

Onko kysymys terveysongelmasta?

Onko kysymys tylsistymisestä?

Onko kysymys miesten taidottomuudesta?

Vai naisten asenteista ja mielikuvista? 

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/101161.shtml

Nuorilla naisilla kiihottumisongelmia

Kontulan tutkimus ei löydä miesten erektio-ongelmista merkittäviä muutoksia, mutta Osmo Kontula hämmästelee nuorten naisten kiihottumisongelmien yleistymistä.

Naisten seksuaalisen kiihottumisen merkkinä on tutkimuksessa käytetty sitä, kuinka riittävästi hän on kostunut yhdyntää varten. Nuorista naisista melkein joka viidennellä oli melko usein ongelmia saada emätin kostumaan. "Kiihottumisen ongelmat olivat yleistyneet vauhdilla, sillä nuorten naisten vastausten perusteella usein toistuvat emättimen kostumisen ongelmat olivat kaksinkertaistuneet", Kontula sanoo. Hän kiistää, että kyse olisi tilastoharhasta. Tutkimukseen vastaajista yli 400 kuului nuorten naisten ryhmään. 

Naiset tekevät aloitteen huomattavasti miehiä harvemmin.

Itse koen naisten ongelmallisen suhtautumisen seksuaaliseen antautumiseen ja kiihottumiseen asenneongelmana. 

Nuoret naiset ovat oppineet lehdistä ja ennen kaikkea omalta äidiltään, että seksuaalisuuden ensimmäinen merkitys on valta. Pidättyvyys, hyveellisyys, vallan avain? Vanha seksuaalimoralismi on nyt sekoittunut naistenlehtien eteeriseen eroottisuuteen, jossa latauksen tärkein jännite on etäisyys ja välinpitämättömyys. 

Ihannenainen haluaa vain olla haluttu. 

Ja niin tämä irtipäästävä antautuminen ja se suuri orgasmi assosioituu monelle naiselle vallasta luopumiseen. Surullista. Kun vieressä makaa tyydytetty mies, moni nainen kokee, että miehen halu on haihtunut ja nainen ei voi kokea silloin itseään tärkeäksi. 

Kuinka enää voi "kokea" olevansa "vallassa", jos osoittaa miehelle myös tyydyttyvänsä itse seksuaalisesti - eikä tarvitse osoittaa tyytymättömyyden motivoimia vaatimuksia? 

Koko tämä blogini oikeastaan käsittelee tätä modernia mysteeriä, naisen hannaavaa arvomaailmaa, jossa seksi on välineena naisen statusaseman punnertamiseen yhteiskunnassa ja parisuhteessa. 

Kysymys on myös sairaasta eurooppalaisesta antiseksuaalisesta kulttuuriperinnöstämme, jossa kirkko on sanellut aktiivisen seksin seksuaalisuuden saastaiseksi ja kirkon puhtaita oppeja vastustavaksi elämänalueeksi.

 

Äiti-tytär-kulttuurissa on myös outoja jännitteitä. 

Hyvinkin varhain äiti voi viestiä tytölleen että tytön kiinnostus poikia kohtaan on äitiä loukkaavaa, tuhmaa, ilkeää, tyhmää, vaarallista, (äitiä) uhkaavaa - kiellettyä. Jotkut naiset saavat tästä kasvatuksesta yliseksuaalisen kierteen elämälleen mutta useimmat taas äärimmäisen neutraalin ja kontrollifriikin neuroosin seksuaalisuudesta. Jotta feminismin voisi otta vakavasti, sen olisi yhtä ankaralla katseella tarkasteltava äiti-tytär-suhdetta kuin miehen aiheuttamia ongelmia naisen unelmien toteutumattomuudessa. 

Ties kuinka monen naisen kanssa olen keskustellut äiti-kysymyksestä ja naiset voivat hyvin avoimesti kertoa äidin herättämästä vihasta mutta jota he eivät missään nimessä uskalla sanoa äidille suoraan.  

Monen äidin tärkein perintö tyttärelle on ollut ylpeä tyytymättömyys aviomieheensa, tyttären isään. 

Helsingin Sanomat video ja artikkeli

Seppo Rothin blogimerkintä:

-Eikö suomalainen nainen enää halua seksiä?

...

... täydennän vielä tätä kirjoitusta, tämä lausahdus nopeana ensireaktiona tuoreeltaan Osmon  uutisointiin. 

 

Saint Agatha

Seksiä, väkivaltaa, seksiä - Käsky-elokuva

Mitä saa aikaan kaavalla: väkivaltaa, seksiä, väkivaltaa, seksiä?

Käsky-elokuvan.

Tämä elokuva on yhtä köyhä emotionaalinen tirkistelyruljanssi ja ankea amislaisen maailmankuvaan perustuva vulgaaridraama kuin edellisetkin Aku Louhimies-elokuvat. 

On toki koetettu tavoitella julman menneisyyden kaikuja ja historian kulisseja, mutta aika perverssillä mielikuvituksella. Luojan kiitos päähenkilöpari (ainakin Pihla Viitala) on jotenkuten uskottava tuskassaan ja sotapaineen autismissaan mutta kaikki muu näyttelijätyö mättää rankasti. 

Entäs tarinan uskottavuus. 

Miten tarina voi olla dramafilmiksi uskottava ja koskettava kun juoni on totisesti toteutettu pornoelokuvan standardijuoni?  

Kun suomalaiset sotivat toisiaan vastaan veri roiskuen, ei siellä valkoisten vapaaehtoisjoukoissa psykoottisen sotahulluuden alla todellakaan löytynyt tippaakaan romanssia punatyttöjä kohtaan. Tämä elokuva on merkki yhä siitä, että sisällissodan ongelmia ei voida käsitellä suoraan vaan että esimerkiks erotisoimalla yritetään aiheesta tehdä jännä ja jopa kiihottava kokemus niin pervoille kuin muille sotaviihteen himokuluttajille. 

Mutta ehkä joku sivistymätön perjantai-illan viihdekiihotusta etsivä kadotettu sielu voi sittenkin saada tietämättömyyteensä jotakin tästä elokuvasta, jonkinlaisen mielikuvan sodan ideologisista kauhuista - ellei ole liian kiihottunut ajattelemaan historiallisesti. 

Joskus suomalaisen elokuvan arvostelu on turhaa koska sitä puolustetaan suomalaisena elokuvana. Suomalaisuus on kuin perustelu kritiikin kieltämiselle. Suomalaisen taiteen umpimielinen puoustaminen on vieläkin kulttuuriteko, jopa valtamedian kriitikoille, tai siis oikeastaan nimenomaan heille.  Täytyy olla sitä siunattua solidaarisuutta elokuvateollisuutta kohtaan ilman taiteellisia arvoja, ilman niin raskasta ja masentavaa kritiikkiä. 

Mutta tämäkin elokuva on tuhdisti suomalainen yleisön kosiskelussaan ja sen keinot halpoja suomalaisuuden mielikuvien hyväksikäyttökikkoja. 

Vaikean historiallisen tilanteen "harvinainen"  kuvaaminen sinänsä ei ole peruste elokuvan buffaamiselle, kuten lehdistö nyt niin mielellään tekee kaupallisen toiminnan tukena. Pitänee vilkaista Leena Landerin alkuperäisteosta. Tai ehkä en olekaan motivoitunut tämän jälkeen. 

Käsky on kaunis mutta ontto elokuva Helsingin Sanomat

http://fi.wikipedia.org/wiki/Käsky

Helsingin sanomat

ILTASANOMAT

 

Hormonien harhauttava hajuhurma

Tutkimus: Ehkäisypillerit saavat valitsemaan väärän kumppanin

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus

 

Tämä on testattu juttu.

Entinen tyttökaverini todellakin muuttui Jekyllistä Hydeksi kun tiputti e-pilleroiset veks ruokavaliostaan. Hän oli pillereiden aikana huumaantunut tuoksustani mutta ekstaattinen hajuaisti muuttui pillereiden loputtua suihkuntarpeen huomautteluksi.  

Aikuisen ihmisen yksi rankimpia oivalluksia on se, että parisuhdeihastus on pitkälle kemiaa.

Kun kuuntelette naisten kertomuksia ja vakuutteluja uudesta suuresta rakkaudesta niin tärkein ja hihkuttavin ominaisuus naisille tuntuu olevan rakkaustunteen nopeus. Oli ihastus  tuntematon tai ei. 

Sama pikaisuuden todistetaakka tuntuu myös olevan kun muistellaan silloin joskus alkanutta pitkää parisuhdetta. Alkoihan se nopeasti, alkoihan se kiihkeästi, olihan siinä suurempia voimia. Siitä nopeuden humahduksesta oikein kilpaillaan siskojen saunailloissa. Kuinka parissa päivässä jostakin hunajatuoksuisesta uroosta on tullut elämän tärkein ihminen. 

Romantiikka on humala. Suloinen sokeus. Unelman hattarakudelma, toiveiden varassa toiveita heijastaen.

Rakkaus on sitten aivan toinen juttu kuin huuma. Mutta ymmärtävätkö romantiikannälkäiset ja ystävätytöille ihmeellistä tunnetta kiihkeästi todisteleva muuta kuin hormonien kutsua? 

Mitä Anna-Leena Härkonen ei kestä

Uusimmassa EEVA-lehdessä on jotakin syvästi järkyttävää.
Anna-Leena Härkönen antaa haastattelun.

Kaava on aluksi tuttu.
Anna-Leena Härkönen kertoo vanhoista kirjoistaan.
Anna-Leena Härkönen kertoo uudesta kirjastaan.
Anna-Leena Härkönen kertoo miehistä.
Ehkä kertoo jopa vanhoista miehistään.

Ja totuuden miesluonteesta ja kestävän miehen profiilista.


Anna-Leena Härkösen mielestä hän itse masentui järkyttävästi kun joutui kokemaan miehen seksuaalista haluttomuutta.

Hänen mielestään miehet taas kestävät paljon paremmin naisen torjuvaa käytöstä ja seksin puutetta parisuhtessa.

Hän naisena tietää kestävänsä huonommin kuin mies.

Miten?

Mies kestää naisen kieltäytymisen ja pihtaamisen paremmin Anna-Leena Härkösen maailmassa, koska miehet joutuvat kokemaan tottuneesti elämässään paljon enemmän torjuntaa, ehkäpä nimenomaan naisen suomaa pihtaamista ja harrastamaan yleensä koko elämänsä ajan säännöllisesti ja tottuneesti vonkausta.

Mies on siis niin tottunut "väistämättä" naisen herrkkyyteen ja mielialaan liittyvään seksin annosteluun ja siksi se ei ei satu mieheen ollenkaan niin paljon kuin naiseen, joka on tottunut pihtaamaan mutta ei kokemaan pihtaamista.

Nainen on paljon herkempi.

Word.

Lukekaa itse Eeva-lehdestä, jos luulette että liioittelen Anna-Leena Härkösen naisten herkkyyttä puolustavaa mieskuvaa.

Un be lie vab le.

Vahva nainen ja miehen ihannenainen

Iltalehden tekemän kyselyn mukaan lähes 70 prosenttia naisista ja noin 35 prosenttia miehistä on teeskennellyt orgasmia sängyssä.

Iltalehden toisessa kyselyssä tällä hetkellä 72 prossaa ei pidä vahvaa naista uhkana.

Mukavaa.

Asiallista.

Tasa-arvoista.

Yleisesti hyväksyttyä. 

Mutta mikä on totuus miesten keskuudessa?

Entäs Kuinka naiset tulkitsevat oman vahvuutensa?

Keskitytään ensin vahvuuden käsitteeseen naisten kulttuurissa. 

Mitä vitaalin moderni "Vahva nainen" edellyttää esimerkiksi mieheltään? Mitä on vitaali naiseus naisten menestysdiskurssissa?

 Onko nainen todella vapaa premisseistä vai onko kuitenkin yhä vielä voimassa luolamiesaikakauden ehdot vaikkapa mm. pidemmälle miehelle, että vahvan naisen on ehdottomasti saatava itselleen väh 10 cm pidempi mies, jotta mies olisi todiste naisen vahvuudesta ja kyvykkyydestä saada "edustava" (muita naisia tyydyttävä) mies? Tämä pituuskysymys voi vaikuttaa hyvin vähäpätöiseltä yskityiskohdalta mutta jos se on niin suuri ehto että nainen on valmis suoralta kädeltä hylkäämään unelmamiehiä, lyhyempiä ehdokkaita tämän typerän arkaaisen ehdollistumisen ja biologisen vietin takia. 

"Vahvaksi naiseksi" ihailtu nainen on myös monesti ylpeä siitä, kuinka hyvin hän hallitsee miestään eli kuinka moni päätös tehdään sitten loppujen lopuksi naisen mieltymysten mukaan. Onko uudella Vahvalla naisella loppujen lopuksi tarpeeksi henkistä vahvuutta hyväksyä kompromissejä vai onko Vahvan naisen moderni projekti kompromissejä halveksiva? Onko Tämä Vahvan naisen projekti vain matkielmaprojekti miehuuden keinoista ja statuspelleilystä? 

Onko tottelevainen mies Vahvan naisen projektin sivutuote? Ainakin vitseissä ja naisten toisilleen kertomien naurattavien juttujen aihe. 

Minua on useassa parisuhteessa kiinnostanut ilmiö, jossa nainen haluaa julkiseen parisuhteeseen miehen, joka on ensin hyvin itsenäinen ja riippumaton, ns vaikea catch. Kiistämättömän miehekäs. Kuitenkin nainen omistaa sitten elämänsä tämän miehen muuttamiseen ja koko naisen itsetunto on kiinni siinä, kunka joka kuukausi hänen on onnistuttava sitomaan lisää miehen valintoja omien valintojensa mukaiseksi. Kuningatarkompleksi.

Kuitenkaan tällaisia vahvoja naisia ei sitten vapailla markkinoilla ollessaan vahingossakaan värähdättänyt ja kiinnostanut mies, joka olisi valmiiksi sopuisa ja naisen tahtoa kunniottava. 

On sisäistä vahvuutta ja ulkoista vahvuutta. Puhun tässä Vahvan naisen kieroon menneessä projektissa ulkoisesta vahvuudesta eli nainen hakee omaa ulkoisen vallan statukselle sokeasti yhä enemmän todisteita, itselleen ja varsinkin muille. 

Entäs tämä kysymys miesten asenteesta vahvaan naiseen?

Harva mies sanoo toiselle miehelle kaipaavansa vahvaa naista. Miehiä yleensä kiihottaa piipittävä ja turvaa etsivä nainen, joka etsii suojaa vahvan miehen kainalosta kaiken maailman haaskalintuja (muita miehiä) vastaan. Ja mies saa tuntea olevansa sankari, naisen ainoa lohtu ja turva. 

Mutta totta on, että monet miehet antautuvat veltosti vahvan naisen osuessa tielle kun perheprojekti on vakavasti harkinnan alaisena. Useimman miehen unelma on sittenkin saada uusi äiti, joka sanoo, milloin syödään ja mitä syödään. 

Se, mitä ihmiset ihastelevat julkisesti omaa sukuopuolta edustaville ystäville, on jotain aivan muuta kuin mitä he kaipaavat. 

Vahvat naiset tuskin haluavat tietää olevansa äitifantasian täydellistymiä - vaikka lopulta ovatkin sitä kontrollihimonsa kautta. 

On hassua, kuinka monelle ihmiselle kontrolli on käytännön synonymi rakkaudelle. 

Hän tottelee minua, hän taitaa rakastaa minua. 

Hän sanelee minulle kaiken ilman väärinkäsityksen mahdollisutta, hän taitaa todella rakastaa minua.

Hyvin harva ihminen pääsee taantuvan parisuhteen todellisuudesta,  lapsuuden näyttämöltä pois  todelliseen kahden yksilön parisuhteeseen. 

Orgastinen viha

Tästä minä todella kipeästi kaipaisin jonkun selväjärkisen humanistifeministin tulkinnan, mistä tämä sangen yleinen  tyttöjen tahdottoman viettiseksuaalisuuden, "antautumisen" kokemus ja ihanuus nousee:

 

  

 " Joskus sitä vaan kohtaa sellaisen ihmisen, että seksuaalikemiat sopivat täydellisesti yhteen heti ensi hetkestä lähtien. Niin loistavasti ettei sellaista olisi voinut unissaankaan kuvitella.

(tässä otteita nuoren naisen blogista, joka on ihastuttavan rehellinen mutta ällistyttävän paljastava)

- Kuitenkin:

" Viihdyn tyttökavereideni kanssa ja antoisimmat mieskokemukseni ovat nykyään ne keskusteluhetket homotuttuni kanssa.

Saattaisin mennä vaikka naimisiin homon kanssa; tarjoaisin hänelle kulissit ja saisin itselleni kumppanin joka ei vaatisi minulta mitään seksuaalisuuteen liittyvää. 

Nimittäin tasan ainoa joka saa minussa aikaan seksuaalisia tuntemuksia, on se viimeinen ihminen maan päällä, jolta niitä palveluksia enää haluan... On vähän paskempi juttu.

http://kkunnossa.blogspot.com/2008/06/vilkas-oli-viikko.html

Hessus Maria. 
Aivan kuin seksuaalisuus olisi heidän identiteetistään erillinen entiteetti? 

Aivan kuin huikein orgasmi olisi järjettömyydessä ja toisen tuntemattomuudessa? Tästähän feministit ovat raivoten miehiä syyttäneet? 

Näiden nuorten naisten kaava miehistä tuntuu animaalisen yksioikoiselta: miehet, jotka herättävät vihaa ja ärsytystä, kiihottavat kun taas miehet, jotka osoittavat kontaktia, pitkämielisyyttä ja tasa-vertaisuutta, saavat heissä aikaan (seksuaalisesti) vastenmielisyyden puistatuksia.

Jokin, jota ei valita ja joka ohjaa. Sexual overdrive.

Täydellistä karjaa psykopaateille. Eikö?

Jokainen saa ihastua kehen tahtoo mutta ymmärtävätkö tunteisiinsa vetoavat ihmiset oman ihmiskuvansa olevan ilman tahdonvapautta? Että halu syntyy heillä ilman haluamista?

" Sellaisen jälkeen on hemmetin vaikeaa tyytyä enää siihen normaaliin halun tunteeseen ja normaaliin miehen ja naisen väliseen kemiaan. Kaikki suhteet ennen sitä ja sen jälkeen tuntuvat ihan helvetin laimeilta.

Vie suloisesti valinnan mahdollisuudet kun antautuu sen vietäväksi. Suurin tunne, johon liittyy vastuuttomuuden kokemus. Luovuttamista.

Tahdottomuuden orgasmi. 


Tämä tyttöjen blogiavautumien avaa myös mielenkiintoisia kysymyksia romantiikasta.  

Heidän romantiikastaan ja romantikasta ylipäänsä naisten haaveena. Itse olen pitänyt romantiikkaa lähinnä yliseksuaalisuuden yhtenä ilmiönä ja huumeidenkäytön kaltaisena pakoratkaisuna. Romantiikka ei koskaan edistä ihmisten tutustumista toisiinsa, lisää vain toisen sietämistä hekuman ajanjaksona ja ylireagoivan tunteen ylläpitämisessä. Tiedän, että monet feministit myös ovat kritisoineet romanttisia asetelmia sukupuoliroolien ja diskurssien kautta. Kunnia heille siitä. 

Please, voisiko joku kiltti mukava feministi tulkita omasta elämänhallintakontekstistaan, kuinka kiimaiset ja aggressiivisen seksuaaliset nuoret naiset on luettava feministisen naiseuden ja  ihmiskuvan mukaisesti? Onko tämä siis sittenkin, sittenkin vain miesten istuttama fantasma, jota nuoret naiset toteuttavat? 

Vai onko ihmisen biologia ärjympi olento kuin mitä feministit opettavat?  Jopa myös naisilla?

Itse uskon hyvin yksinkertaiseen kaavioon näiden nuorten naisten toiminnan taustalla.

Heidän pitäisi vihata piittaamatonta, omistushaluista tai väkivaltaista isäänsä/äitiänsä mutta eivät uskalla. Haluavat säilyttää lapsenuskonsa omaa isäkuvaansa kohtaan ja siksi heidän mieskuvansa on yliseksuaalinen, he kiihottuvat mitä emotionaalisesti häiriintyneimmistä miehistä, jotka herättävät voimakkaan kaipauksen saavuttamattomaan "isään".

Ja vielä toisen tytön kommentti tuossa blogissa:

Yvioon kirjoitti...
Tämä viimeisin, jota tapailin oli just sellainen, että meidän läheisyys- ja seksikemiat sointuivat saumattomasti yhteen. Tuota puolta on vieläkin ikävä ja ei tee mieli uutta miestä tavatakaan. En sitten tiedä, milloinka olen valmis ja päässyt yli. Kävin kanssa katsomassa Sinkkuelämää -leffan ja tykkäsin tosi paljon. 

neiti b. kirjoitti...
Kiitos Yvioon. Ehkä sitä tosiaan monesti kaipaakin enemmän niitä fyysisiä juttuja kuin ihmistä sinällään. Ainakin tässä tapauksessa!

Mielenkiintoisimpia ihmisolentoja tässä maailmassa ovat sitten ne tuikeat feministit, jotka ovat jo menettäneet fyysisen hurmaavuutensa terävimmän kukoistuksen ja ovat nuorempana olleet näiden esimerkkinaisten kaltaisia seksuaalisuutensa armoilla olevia libidometsästäjiä. Kunnes ovat löytäneet valon, miesvihan ilman orgastista kaipausta.

FOLLOW YOUR FEELINGS, LUKE

Feministi Moilasen kaipaama vastavoima

Seksuaalipoliittista kuohuntaa. 

Tulvantaa.

Mielenkiintoista. 

18.6.08 Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla ylpeä feministi, "TULVAn" päätoimittaja Anne Moilanen julistaa, että miesten ei kannata odottaa ja valittaa vaan perustaa ylpeän feministien esimerkin mukainen järjestö. 

Aikaisemmassa Tulva-lehden numerossa 2 08 toisaalta kirkuen julistetaan viholliseksi "miesaktivismi". 

Jumalávita, koeta Anne nyt päättää mitä oikein tahdot! 

Tahdotko vain hyvän vihollisen ja tappelun, joka antaisi järjestöllenne/lehdellenne olemassaolon oikeutuksen? Eikö oikein löydy vielä hyvää vihollista, joka repisi tukkaa ja raapisi ihoa kunnon kissakamppailussa? 

Anne tunnustautuu toki rehellisesti vain naisten asian ja arvojen ajajaksi. 

Ei tasa-arvon ajajaksi. Tasa-arvo ei tunnu tarpeelliselta TULVAn sivuilla. 

Hän tunnustaa HS-kirjoituksessaan nyt miesten ongelmat ja odottaa järjestäytymistä. Toista organisaatiota oman organisaationsa vastapainoksi. 

Aivan kuin keskustelua ei voisi käydä poliittisten junttaryhmäjulistajien ohi. Kuin 60-luvun malliin keskustelua täytyy ohjata poliittisten ryhmien ja hierarkisen johtamisen  kautta. 

Lapsellista touhottamista ja aneemista järjestöpolitiikanja barrikadien romanttista kaipuuta. 

Kyllä Anne tietää, että hänenkaltaisensa ideologinen julistus järjestötoiminnasta tietää jäsenien/toimituksen mielipiteiden painostavaa ohjaamista ja yhteisten ideologisten diskurssien junnaamista, oikeaoppisuuden vannottamista kelpaaville jäsenille - ja kelpaamattomien selkeää ulossulkemista puhtaan opin tieltä.  

Tulvalle on toki tärkeää nousta kärkkään ideologiseksi ja julkiseksi järjestöksi, jotta apurahat ja järjestölehtirahat liikkuisivat vikkelään. Raha puhuu ja organisaatio paukkuu järjestömaassa, kun järjestö ei ole riippumaton.  Mielipiteitä täytyy olla mutta julistautuminen keskustelun keskipisteeksi ja oikeuksien markkinapaikaksi on noloa. 

Annen ja Tulvan diskurssissa miehet ovat vastuullisia naisille ja naiset ovat vastuullisia naisille kriittisyydessään miehiä kohtaan. Mitä vikaa näkökulmassa? 

Naisten kriittisyys on osoitus feministisessä diskurssissa naisten itsenäisyydessä - mutta miesten itsenäisyyttä ja kriittisyyttä ei saa ihannoida vaan vihata. Naisten kriittisyys naisia kohtaan olisi jotakin aivan liian julkeaa. Petturuutta. 

Paljon Tulvan tukijoukoissa kuulutettu ns "akateeminen" naistutkimus ei ole lähelläkään akateemista, itsekriittistä ja avaraa tiedettä.  Äärimmäistä eturyhmälobbausta, ideologisen sokeaa, ylimielistä ja yksipuolista. 

Kotron kirjoitus HS Sunnuntaidebatissa:

( -  joka sai siis Annen vetämään takaisin suoran julkean taisteluhuutonsa miesklikkejä vastaan

 ja kaipaamaan lisää miesten järjestäytymistä ) 

 " ... Tämä ei ole naisilta pois. Silti monet kolumnistit ja jotkut 

näkyvät kasvatustieteilijät ovat leimanneet esimerkiksi huolen 

poikien kouluvaikeuksista pelkäksi naisvastaiseksi ruikuttamiseksi

Epäjohdonmukaista on myös, jos naisten vähäinen edustus 

johtajistossa selitetään yhteiskunnallisesti, mutta miesten huono-

osaisuudesta puhuttaessa hypätään jonkinlaiseen uusliberalistiseen 

tulkintaan ja katsotaan sen johtuvan vain omista valinnoista. 

Eikö molempien ilmiöiden taustalta löydy myös yhteiskunnallisia 

mekanismeja, joita pitää tutkia ja purkaa?"

Vihreä Lanka:

Miesaktivistien mustamaalaus

Pasi Malmi | 19.05.2008 13:34
Tiedoksi:

Tulva-lehden artikkeli tehtiin siten, että minua haastateltiin 90 minuutin ajan puhelimitse. Taktiikkana oli esittää provosoivia ja älyttömiä väitteitä, joita Tulvan toimittaja oletti minun kannattavan. Vastasin lähes kaikkiin väittämiin siten, että "Asia ei ole näin. Kyse on pikemminkin siitä, että..."

Kaikki minun suuhuni laitetut "teesit" ovat siis liioiteltuja ja vääristeltyjä olkinukkeja. Osissa vääristely oli niin räikeää, ettei Tulvan toimitus saanut haastattelustani yhtään suoraa sitaattia, joka olisi edes etäisesti viitannut olkinukkeväitteisiin.

Kyseessä oli siis puhdas henkilöön kohdistuva mustamaalaamiskampanja. Aika surullista, kun sentään on kyseessä palkittu "laatulehti" Tulva.

HTL Pasi Malmi

.