23.2.08

Black Bitch - ethän hylkää äitiäs

Musta jää-elokuva pirteä yritys draamaelokuvaksi.

Mutta yritykseksi jää. Taudinkuva, ei muuta.

Sen sijaan suomalaisen emänartun kuva siinä peilaantuu kohtuullisen kivasti. Mamma handlar.

En siis taaskaan tarkoita, että se olisi yleistettävä suomalaisen naisen kuva vaan vain niiden onnettomien sielujen, joille manipulaatio on elämää ja elämä manipulaatiota. Vaikka elokuva kuvaa "rakkaussuhdetta" ja omistamissuhdetta niin ensisijaisesti se kuvaa äiti-poika-suhdetta. Mitä ei edes varmaankaan elokuvan kirjoittaja-ohjaaja ole itse tajunnut.


Saksan elokuvajuhlilla elokuvaa kohtaan tunnettiin uteliaisuutta mutta luojan kiitos, eurooppalaisittain sanottiin myös suoria mielipiteitä:
Tanskalaisen Fyens Stiftstidende -päivälehden Anna Laulund piti myös näkemästään. ”Näyttelijät olivat hyviä ja hahmojen väliset suhteet todella hienosti rakennettuja. Juoni oli epäuskottava.”

Ranskalaisen Tendances-lehden toimittaja Olivier Bachelard oli pettynyt: ”Todella huono elokuva. Aivan liian monimutkainen käsikirjoitus, joka levisi joka suuntaan. Käsikirjoitus ei vakuuttanut minua lainkaan. Naispääosat olivat hienot. Rakastajattaren roolissa ollut nuori nainen oli hieno yllätys.”

Samoilla linjoilla oli toimittaja Jörg Schindler saksalaisesta Frankfurten Rundschau -sanomalehdestä. ”Olin yllättynyt että tämä oli kilpasarjassa. Käsikirjoitus oli lopussa väkisin väännetty. Pidin kyllä elokuvan tunnelmasta ja sen väreistä, ja naisnäyttelijöistä. Mutta tarina oli surkea, anteeksi vain.” *HS

Mutta kyllä nartusta huumaannuttiinkin:

Sen sijaan saksalainen SWR-kanavan televisiotoimittajan Bodo Klinkin pää oli lähes seonnut Outi Mäenpäästä. ”Hyvä Jumala, hän oli aivan uskomattoman viehättävä! Pidin tarinasta vaikka välillä siinä oli hiukan tarpeettomiakin käänteitä. Kaiken kaikkiaan elokuva oli vaikuttava.” *HS

Hyvä elokuva olisi jotain sellaista, jossa ei kuvata vain yhtä tunnetilaa. Tämä on taas niitä suomalaisia elokuvia, johon puserretaan vain yhtä tunnetilaa. Perkele, tuleeko selväks että tätä me ny ajatellaan käsistä tehressä?

Vaikka elokuvaan oli pakotettu kirkuen käänteitä niin prosessia ei ollut. Ei.

Katsojalle ei varmasti jätetä tilaa millekään tulkinnalle.
Tarinankerronta on kovin alkeellista tässä "viinan voimalla pettämään"-kulttuurissa. Elokuvamme ovat 30-vuotta jäljessä eurooppalaisesta elokuvakerronnasta. Surullista.

Oleellista/oireellista on huomata, että "vahva naiseus" oli kiihottanut/kiinnostanut niitä, jotka olivat kehuneet elokuvaa.

Mutta elokuva on ihan jees peruskurssi psykoottiseen rakkauteen, niille, jotka eivät ole sellaiseen ennen törmänneet. Niille onnekkaille, jotka voivat unohtaa elokuvan varsin nopeasti elokuvatetterilta pois kävellessä. Mitään ehkä ymmärtämättä, te autuaat.

20.2.08

37-50 prosenttia suomalaisnaisista


G-piste-ohjelman teettämä tutkimuksen mukaan 37 prosenttia suomalaisnaisista on syyllistynyt pettämiseen. - IL
Saas nähdä onko kyselty miesten prosenttilukua. (Oli, sama.)

Ai niin, naisethan pettävät vain epätoivon ja riittämättömyyden tunteiden pakottamana. Avunhuutona.
Sitähän ei sitten lasketa?


Toinen kysely antoi raadollisemmat lukemat:
Naiset pettävät useammin kuin miehet
IL 21.2.2008 4:40
Uskollinenkin mies päätyy yhä useammin petturin kelkkaan.
- Naisten pettäminen on lisääntynyt etenkin nuoremmissa sukupolvissa, perheneuvoja-psykoterapeutti Päivi Pylkkö-Storsjö sanoo.Pylkkö-Storsjön käsitys perustuu asiakastapaamisiin, mutta samaa voi päätellä myös Iltalehden nettikyselystä.Kyselymme perusteella naisista pettää puolet, miehistä alle 40 prosenttia. Pylkkö-Storsjön mukaan keski-ikäisten pariskuntien kohdalla yleisin petturi on edelleen mies, mutta alle 40-vuotiailla tilanne on jo tyystin toinen.

- 2 -

Itse Nelosen G. ohjelmasta 20.2.08...

Ohjelman viimeisin näytelmä aika paljastava. Kertoi ohjelman luonteesta selvät sävelet.

Naisen nettihimo ja deittailu esitettin emotionaalisesti hylätyn naisen epätoivoksi, ikäänkuin väistämättömäksi ajautumiseksi. Ja pettämistä haikaillut nainen siinä esityksessä tulkittiin kovin lempeästi ja ymmärrystä tarvitsevaksi. Ihmiseksi, joka ei aikonut mitään pahaa, hyvää vain. Kaipasi niiiin paljon.

Jos näytelmän päähenkilönä olisi ollut mies, niin olisivatko juontajat hurranneet silloinkin päähenkilön valheelle erottisten kuvien tarkoituksesta?

Ehei.

Miksi naisen pettämisoireet tulkittiin heikkoudeksi eikä mieheen kohdistetuksi hyökkäykseksi? Olisin aika varma siitä,että miespäähenkilöllä esitetty näytelmäpätkä olisi esitetty ja tulkittu ohjelmassa aika erilailla.

Ohjelman alussahan, jos huomasitte, toinen juontajista selväsanaisesti sanoi, että "naisen pettämisaikeethan tulkitaan usein epätoivon ilmaukseksi" - jotta katsojat tietäisivät mikä on ohjelman perussävel.


Ohjelman ensimäisessä näytelmäpätkässä kuvattiin kaiken lisäksi mies todella korostetun limaiseksi lieroksi, joka vilkuilee läpinäkyvän töykeästi senssitekstiviestejä tyttöystävänsä seurassa. Pieni ero mies- ja naiskuvan välillä, ihan pieni. Ihmeellinen propagandaohjelma. Lohduttavaa feminismiä.

Kyllä naiset on parempia, tunteellisempia ja naisten väärät teot vain tahattomia erehdyksiä.

Naisen hairahdukset elämän nälkää, miehen taas härskiä ahneutta



18.2.08

Lemmikki





Kuka heittäytyy lemmikiksi?

Salasuhteeseen?

Ilman tasa-arvoa, ilman kiintymyksen tarpeen ilmaisua?

Salaiseen suhteeseen
ilman sosiaalista parisuhdestatusta - siis myös ilman julkista "silleen vaan fuckbuddy"-statustakin.


Millainen ihminen on Lemmikki?

Lemmikki haluaa elää varjoissa.
Jännittävässä valheessa. Ihminen, joka pelkää läheisyyttä mutta haluaa elää suhteesta vain sen intiimimmän osuuden, seksuaalisen aktiviteetin.

Ihminen, jolle avoin suhde on pelottava.

Ihminen, jolle fantasia on ainoa keino estää toisen vajavaisuuden kohtaamista.
Ihminen, jolle fantasia on ainoa keino estää oman vajavaisuuden kohtaamista.

Lemmikki, joka haluaa tuntea olevansa tärkeä, siis oikeastaan tärkein aktiivisten tuntemusten kohde, rakastajansa elämänhalun "todellinen" lähde, sitä tärkeyttä kuitenkaan tosimaailmassa testaamatta.

Lemmikki, joka haluaa ilmoittaa olevansa tavallisesta parisuhdepelosta vapaa kun uskaltaa tehdä parisuhteessa olevasta ihmisestä pettäjän ja mitätöidä näin parisuhteen merkitystä omalla kiihkollaan.

Nais-Lemmikki tietää toteuttavansa
miehen suurinta fantasiaa, ainoastaan seksuaalisesti kiinnostunutta ja latautunutta naista. Näin Lemmikki voi sitten nauttia fantasialla ratsastavasta miehestä suhteessa, jossa kaikki tavallinen voidaan unohtaa ja jossa negatiiviset tuntemukset voi kieltää eika toista tarvitse auttaa. Suhde, jossa kaikki turhautumat voidaan ilmaista seksuaalisesti kun toisen muita tarpeita ei tarvitse kohdata. Tässä fantastisessa valheessa mies saa vaimoltaan äidillisen turvan ja lemmikiltään kiihkon ja unohduksen.

Lemmikki ei halua avoimesti olla tärkein ihminen tai siis oikeastaan ei uskalla olla tärkein ihminen mutta testaa kyllä omaa tärkeyttään joka kerta pala kurkussa. Lemmikki ei koe olevansa pettäjä vaan
pelastaja, ja voi jopa halveksia ja pilkata sydämellisesti salasuhteen perheellistä osapuolta, todellisen Pettäjän roolissa olevaa rakastajaansa.

Lemmikki, joka ei halua luovuttaa toiselle ihmiselle valtaa mutta rakastaa itse valtaa yli kaiken. Halveksii tavallista "parisuhdevaltaa", varsinkin miehen vaimoa, mutta kuitenkin usein etsii sadomasokistisia valtaleikkejä seksiakteissa.

Ihminen, jolle salaisuus antaa kicksejä ja jolle sitoutumattomuus antaa mahdollisuuden sitoutua valtaa antavaan jatkuvuuteen kunhan voi kuittailla että
tää voi olla viimenen kerta, kuule. Varsinkin perheellisissä miehissä, joiden avioelämä on sukulaisten tarkkailussa, tämä voi aiheuttaa kihelmöivää miehen suorittamaa vapaaehtoista tsemppausta ja pätemisen halua. Mitä mies tietysti kommentoi puuttuvan siitä todellisesta parisuhteesta.

Ihminen, joka ei halua olla vajaa ja paljastaa vajavaisuuttaan fantasiassa, "pelkässä" seksisuhteessa.

Vapaa Vihan vanki.

Lemmikki on suurten tunteiden leikissä
mutta tunteita näyttämättä. Kuohuvia tunteita ilman tutustumisen tarvetta. Suhde, jossa on vain rooli ja tyydytys ilman todellisuuteen pettymistä. Lemmikin rooli, täyttymys ilman työtä.

Mieluummin mitätöi "vastuuta" ollakseen tärkeämpi kuin se vastuullisen suhteen julkinen osapuoli. Lemmikin ei tarvitse kasvaa ihmisenä eikä kohdata kipupisteitä. Lemmikki etsii kiihotuksella pakoa ahdistuksesta.

Ihminen, jolle epävarmuus on luotava teatteriksi kerta kerran jälkeen. Jonka on luotava tahallisesti epävarmuutta asetelmissa, jotta voisi kieltää olevansa epävarma. Suhde kuitenkin jatkuu epäjatkuvuuden leikissä ja itsetunto saa boostia, mutta jatkuva epävarmuus pidetään tahallisesti yllä pettämisen nimikkeen tai ainakin salaisuuden alla.
Jos ne vaan tietäis mitä me...

Lemmikki on ihminen, joka haluaa turvallisuutta mutta briljeeraa uskotuilleen "vaarallisella" suhteella. Lemmikki haluaa todistetusti vastuullisen perheihmisen mutta ei halua testata itse tätä vastuuta ja perheilmiötä todeksi.

Lemmikki ei halua täyspainoista suhdetta ja seksualisoi suhteen läpikotaisin.
"En halua mitään tavallista tältä suhteelta". Toinen pidetään etäällä ja tuntemattomana ja iloiten alistutaan varatun ihmisen piilotetuksi vakirakastajattareksi/rakastajaksi. Lemmikki usein vihaa kaipausta avoimesti osoittavia kosioitaan ja treffeille kyselijöitä. Jotka ovat vain sinkkuja, Lemmikin silmissä vain epätoivoisia - koska ovat sinkkuja.

Ah.

Lemmikille voi olla oudon tärkeää kehuessaan muille tuntematonta rakastajaansa ja korostaa tämän sitoutumista lapsiinsa lapsirakkaana isänä. Aika kinkkistä. Kuin Lemmikkinarttu voisi varastaa sitä samaa lasten saamaa rakkautta itselleen mutta seksuaalisuudella ladattuna. Perverssiä, kiellettyä, tukahdutettua, mahdotonta rakkautta. Kihisevää korviketta.

Tärkein rooli lemmikkinä mutta epätärkein ja määrittelemättömin ihmisenä elämässä.

Lemmikit puhuvat uskollisuudesta halveksien, ollessan niskan päällä - kunnes saavat tietää olevansa kolmas seksisuhde. Ihmeellisesti moraalin kirves voi tällöin nousta uskollisen rakastajattaren käteen. Kuinka pettäjä voikaan olla pettäjä?



TRENDI 7 2006 -lehdessä, jonka löysin paperinkeräyslootasta selatessani naistenlehtien ihmiskuvaa, oli tyypillinen haastattelu erilaisen suhteen harrastajasta. Nainen, jolla on jatkuva suhde vakiintuneen vanhemman perheellisen miehen kanssa. Booring. Mutta niin jänskää.

Naisen "itseanalyysi" oli myös tavallinen ja sisältäen sen tavallisen paradoksin: vaikka lapsuudessa isä oli ollut kylmä ja välinpitämätön vittujörö, niin tämä nainen tulkitsi nykyisen toimintansa äidille suunatuksi kostoksi.

Denial, denial. Voiko olla ihkumpaa esmerkkiä torjunnasta. Viha isää kohtaan on niin torjuttua ja kiellettyä pikkutytön kaipauksen ja pelon tunteen alla että ei edes aikuisena ymmärrä vihata psykopaatti-isäänsä vaan luokin teatterin, jossa isä-hahmo on peukalon alla. Isästä on luotu fantasia, jotta olisi edes toive, johon nojautua.

Selväähän on, että kyseinenkin nainen kostaa nimenomaan isälleen. Jotta ei kostaisi oikelle isälleen. Jotta voisi torjua aidon vihan isää kohtaan. Jotta voisi olla kohtaamatta rakkaudettomuuden perintöä.

Kiihoketta löytyy sitten leimmikkistatuksesta isämieheltä, kun voi vetää toisen naisen pöydältä bratwurstia välistä. Kaunista.

No, näin epäsuorasti lapsuuden kuviolla ladattuun nautintoon kuuluu tietysti myös fantasia äidin syyllisyydestä.
Se oli äitin syytä ku isi ei tykänny musta. Ja tavallaan siten myös äidin häpäisyfantasia on tosiaan kuvassa mukana, mutta ei todellakaan selittävänä tekijänä. Kun ei ole saanut olla turvallisesti tyttö isälle niin isänvarastajan rooli ja äidillisen sitoutumisen halveksiminen täyttäköön tarpeen aikuisena.

Lemmikki luo fantasian jossa pelastaa rakastajaansa hänen aviopuolisoltaan. Tämän voi nähdä itsevihan kanavoimisena oman sukupuolensa edustajaa kohtaan sekä naisilla juuri äitiä kohtaan tunnetun häpeän "neutralisoimista".

Julkeus ja uhma ovat juuri häpeän kumoamisyrityksiä. Riittämättömyys isälle on riittävän vahva vamma luomaan sadistista onnea toisen onnen kaivertamiseen.

Tämän korostamani kategorian eli Lemmikki-Naisten miessuhteet ovat kyllä suoraan isäsuhteen puutteiden käänteistä korostamista.


Silti he tyytyvät samaan rooliin, minkä isä on heille antanut lapsena: lemmikki, jota rapsutetaan silloin tällöin, mutta josta ei millään tavoin olla vastuussa, johon ei tarvitse investoida eikä jolle ei tarvitse paljastaa mitään.

Ja miehillä on siis toisinpäin, tyytyvät lemmikin olemukseensa ja rooliinsa "valloittamiaan" äitihuoranaisia kohtaan. Rakastajatar-Perheenäidistä tehdään mielihyvin huora, epä-äiti, joka on seksuaalinen vain perheensä ulkopuolella salasuhteessa.
Aika rajua ja rujoa.


En
tässä edes aijo määritelläkään niitä lemmikkejä, jotka odottavat vuosia oman statuksensa nostamista. Että salainen suhde on niin täynnä rakkautta, että muut suhteet hajoavat sen voimasta. Että salattu ja peitelty olisi voimallisempaa kuin vastuullinen elämä.

Liian pimeä alue.





15.2.08

Suhteen pelastaminen

Mikä pelastaisi parisuhteen, joka on onnistuttu markkinoimaan kavereille, toimittajille ja sukulaisille ihannesuhteena?

Hankitaan lapsia.

- Jen haluaa epätoivoisesti lapsia. Hän sanoo toistuvasti toivovansa, että olisi hankkinut lapsia Bradin kanssa ja kuinka asiat olisivat saattaneet mennä toisin, jos hän olisi niitä saanut, OK!-lehdelle kommentoitiin.

Näyttelijä Jennifer Anistonin kerrotaan olevan edelleen katkera Angelina Jolielle avioliittonsa särkemisestä. Aniston erosi miehestään Brad Pittistä vuonna 2005. - Erosta on jo kolme vuotta, mutta hän ei ole vielä päässyt asian yli. Se on traagista, eräs Anistonin ystävä kertoi OK!-lehdelle. MTV3 viihdeuutiset

Ei voi olla totta.

Vai onko kysymys ihannenaisesta, joka ei voi tunteilleen mitään?

Tämä ihmiskuva on äärimmäisen vääristynyt ja perverssi.
Nainen, joka uskoo muuttavansa miehen rakkauden ja perheihanteiden kautta. Silti naistenlehtein journalistiikka käy korkeaprofiilista pyhää sotaa parisuhteen pelastamisen vuoksi.

Kuinka lapset muuttavat kaiken.
Kuinka heidän täytyy muuttaa kaiken.

Ja sitten kasvatuksen kulmakiveksi tulee "välttämätön" väkivalta ja nainen kommentoi toimittajalle kiljumisen lapsia kohtaan olevan "terapeuttista". Koska lapsille on suotu rooli hyvän mielen tuojina ja suhteen pelastajina. Ja jos lapset eivät tuo hyvää mieltä, on tuli vapaa. Mama helvetistä on syntynyt.

Naistenlehtien ankara panostus tosiperheen pelastavasta mallista perustuu harhalle, jonka mukaan mies on sidottava - muuten ei hyvää parisuhdetta saada.

Samalla uskonnollisella parisuhdepaatoksella ohitetaan se tärkein eli miehen olemuksen tärkeimmät kriteerit naiselle.

Ovatko miehen lihakset kriteereinä hyvälle miehelle?
Bedroom eyes?
Onko miehen kuolaava, painostava, hellittämätön lähentely, "piiritys", hyvä peruste parisuhteelle?

Onko lompakon paksuus kiva kriteeri?
Onko ihastumisen ihmeellinen nopeus hyvä kriteeri?
Onko miehen maine mainio kriteeri?
Onko naisen halu muuttaa miestään kriteerien kriteeri?

Naistenlehtien mukaan on.

Monien naisten mukaan ovat. Hyviä seikkoja briljeerata suhteesta mukamas humoristisesti kavereilleen.


Romanttiset mielikuvat ovat ne elementit joita haastateltavilta naisilta pumpataan esille lukijoiden ihasteltaviksi.

Esikuvallisuus on myös outo ja korostettu kriteeri naistenlehtien ihannenaisen esittlykonventioissa. Kuinka paljon nainen on kärsinyt (väärän miesvalintansa takia), sitä enemmän Gloriaa suitsutetaan naiselle.

Uhrautuvuus miehen kanssa on ihailtavaa, oli sitten kyseessä väärä mies tai ei. Kunhan Rakkaus on suuri.

Kunhan suhde on etusijalla.
Kuin suhde olisi jotakin muuta kuin abstraktio.
Kuin sen tekohengittämisen taito olisi naisen taidoista suurin.

Naisen valintakriteerejä ei vahingossakaan kyseenalaisteta.
Naisen tahtoa ei korosteta. Vaan kykyä sitoutua tunteisiin, vaikka tunteita ei pystyttäisi perustelemaan. Psykopaattimies kelpaa päätoimittajalle ja lapsia kynnet pitkällä odottavalle naisen äidillekin kunhan naisella vain on tahtoa luoda parisuhdekulissia kliseisin ja esteettisin perustein. Että parisuhdetta tarkkailevat kriitikot olisivat tyytyväisiä. Jotta naisen emotionaalisuus olis jumalallista ja kaiken muuttavaa.


7.2.08

Seksuaalisuus aseena

Mikään näkemäni kauhuelokuva ei ole saavuttanut lähellekään niitä kokemuksia, joita olen joutunut kokemaan naisen tunnemaailman "muutoksien" seuraksena. Väkivaltaviihde on kevyttä kamaa verrattuna parisuhdeväkivaltaan. Emotionaaliseen väkivaltaan.

Väkivaltaviihde huolettaa HS-raatia

En usko, että väkivaltaviihde tekee kenestäkään väkivaltaista. Väkivalta nousee lapsuudenkodista ja sen emotionaalisesta väkivallasta tai kylmyydestä.

Mitä voi sanoa naisesta, joka puhuu ja toistamiseen painottaa tunteiden, vastuun, uskollisuuden, romanttisuuden ja rakkauden merkitystä - ja sitten äkkiä hylkää tai häpäisee miehen, koska "siltä vain nyt tuntui".

Jos vaikkapa on joutunut kohtaamaan miehen ensimmäisen kyyneleen ja kokee sen uhkana naisen roolille, naisen tunnemaailmalle?
"Et ollutkaan sitä mitä kuvittelin".
Eikä syvempiä perusteluita välttämättä saa kysymälläkään.

Ja nimenomaan se rankin tapa, nainen menee sänkyyn vieläpä miehen ystävän kanssa.
"En tuntenut että rakastat minua tarpeeksi. Sinä et ymmärtänyt minua ja tässä on tulos."

Ja ratkaisuna on miehen häpäisy? Ja kaupanpäälle syyllistäminen?
Mitä ihmiskuvaa tämä toiminta edellyttää?

Naisellisia Tunteita korostava feministinen kulttuuri on egoistinen kulttuuri, siinä missä sovinistinenkin kulttuuri.

Emotionaalisen egoismin omakuva on karu.

Naisen tyytyväisyys voi olla hänelle parisuhteen koko kuva naisen emootioita feminisisesti erittelevässä maailmankuvassa. Miehen tehtävänä on tyytyväisyyden osoittaminen naisen tyytyväisyyden takaamiseksi. Naisen tyytymättömyyden tarkkailu on kaikkea oleellista ohjaava. Kaiken mittana on naisen narsistinen "hyvinvointi". Mikään ei ylitä siinä naisen emootioita, ei varsinkaan miehen emoootiot.

Naisen "itseilmaisuna" saa sitten olla vaikkapa uskollisen miehen häpäisy julkisesti omassa sosiaalisessa mikrokosmoksessa, sisäpiirissä. Jotta mies tuntisi siten häpäistynä naisen emotionaalisen epävarmuuden. Tunteiden ohjaamana toiminut nainen ei ole vastuussa teoistaan vaan on toiminut passiivisesti "tunteidensa viemänä" - ja selityksissä vastuussa on mies, joka ei "aktiivisesti" huomannut vihjeitä ja puuttuvia tyytyväisyyden merkkejä.

Tuntemani miehet, jotka ovat seksuaalisesti pettäneet naistaan, ovat tehneet sen salassa ja pitäneet/yrittäneet pitää sitä salassa. Heille pettäminen on ollut puuttuvan onnen ja kosketuksen hapuilua tai onnettomien tunteiden peittämisyritysten purkautuminen ystäväpiirin ulkopuolella seksuaalisena seikkailuna. Yllättävän hellyyden ja halun uudelleen kohtaamista.

Mutta lähes kaikki tuntemani naiset, jotka ovat pettäneet, ovat tehneet sen sosiaalisena sodankäyntioperaationa, jossa pettämisen motivaationa on miehen julkinen häpäisy. Ei seksuaalinen onni tai uuden ihmisen kohtaaminen.

Ovatko nämä pettämistavat erilaisia?

Ovat, syvästi erilaisia.

Minun on vaikea kuvitella ihmien mieltä, joka nauttii ja ylpeilee toisen häpäisemisestä. Varsinkaan itselleen tärkeän ihmisen häpäisemisestä. Mutta selvästikin se on monen ihmisen omakuvan kiinteä osa, itsetyytyväisyys omasta kyvystään häpäistä. Käyttää seksuaalisuuttaan välineenä oman epävarmuuden kieltämiseksi tai sen projisoimiseksi, toisen tekeminen epävarmaksi.

Siinä ei ole kysymys tasa-arvosta tai arvostuksen hakemisesta vaan sadistisesta itsetunnosta. Toisen heikoksi saattamisesta. Kai heidät on lapsena häpäisty niin perusteellisesti, että he näkevät se osana aikuisen nihilististä itsehallintaa ja omissa mielikuvissaan pelaavat jotakin kauhun tasapainoa elämän kuohunnassa.

Joillekin seksuaalisuus on pelotevoimaa.
Kamppailua.
Pakottavaa oireilua ja impulsiivista häröilyä.

Minulle seksuaalisuus on vain kykyä läheisyyteen.
Olen sen verran luuseri mieheksi.


4.2.08

Vaihdetaan muutama keittön kaapin ovi

Vaihdetaan muutama keittön kaapin ovi.

Ja lasku on 24 tuhatta euroa.

Tuttavani nainen ehdotti pientä ja pikaista keittiön päivitystä. Kaapin ovien vaihtamista. Selvä. Mutta kaveriani osdotti pieni yllätys, kun kotona odotti remonttimies hakkaamassa keittiön lattialaattoja hajalle. Nainen olikin päätynyt remppaamaan koko keittiön. Lasku 24 tuhatta euroa visalle ja pankin pikalainalla.


Kuinka tämä suomalainen mies, uskollisuuden ja vastuun esikuva universumissa kaikille olennoille, suomalaisen Suuren Herttaäidin syyllisyydellä ehdollistama olento reagoi tähän?

Haasteena.

Kun mies haastetaan, täytyy miehen osoittaa olevansa mies ja tunteidensa yläpuolella.
Hyvä mies. Istu. Paikka.

Koska mies ei halunnut tulkita
naisen omavaltaisuutta ja ylimielisyyttä valtataisteluksi, mies tulkitsi sen kiltisti "haasteeksi". Että nyt on mahdollisuus näyttää naiselle kuinka sitoutunut tämä mies naiseensa on. Ei hän mies nyt turhaan ole parisuhteeseen lähtenyt.
Mieshän on sitä tarpeellisempi mitä enemmän nainen tarvitsee.

Ja mies teki ylitöitä ja onnellisena näytti naiselle haasteen olleen selvitetty. Mies haasteen mittainen. Nyt kelpasi miehen kuunnella naisen ylpeyttä vieraille keittiöstä.

Ja kaikki vieraatkin nauroivat niin laskulle.



Pyhä Tyytymättömyys

on Porvariprinsessan aito identiteetti.

Muuta ei materian kautta itseään määrittävä nainen tunne. Kulttuuria provariprinsessa voi kuluttaa kilokaupalla mutta elämän linnoitus pysyy kasassa vain materian ja sosiaalisen hyväksynnän kautta määritetyn "laadun" varassa. Laadukas porvariprinsessa nauraa jupeille, jotka palvovat ikinuorekkuutta mutta statuskramppi on Porvariprinsessalla yhtä ankara kuin Vimpalejupilla.

Mikään ei saa riittää Porvariprinsessalle.

Muuten kuolemanpelko ja tavallisuuden angsti murskaisi tämän pienen hennon egon.

Moni liitto toimii positiivisen tulkinnan varassa.
Yksinkertaisen hyväntahtoisuuden varassa.
Yksipuolisen tulkinnan varassa.
Yksipuolisen anteeksiantamuksen varassa.

Moni alistuva osapuoli ei halua tulkita mitään, ei edes outoja yllätyksiä negatiivisiksi tapahtumiksi, jotta "homma toimisi". Koko suhde on pumpulissa, ennakko-oletuksissa ja ikuisen suhteen visiossa. Masokismi on autuasta tunnottomuutta. Mitään ei tarvitse tulkita koska kaikki on etukäteen jo määritelty.

Iskuja vastaanottava osapuoli tuntee suurenmoisia marttyyrin jaloja tunteita pelastaessaan suhteen jatkuvuuden ohittaessaan tunteensa ja siis konfliktit. Moni alistuva peittää passiisuutensa hurjaa aktiiviseen pätemiseen. Keskipisteenä toisen ihmisen tarpeet. Täydellisesti.

Rakkaudesta tulee marttyyrille uhrautumista.
Jalo tehtävä elämän tarkoitukseksi.

Suhteesta tulee väistelyä.
Vuorovaikutuksesta itsehillintää.

Tasavertaisuudesta kelpaamista.
Elämänhallinnasta tulee itsehillinnän jumalallista pakoa.
Suorittamisen loputon suo.
Rakkaudesta suoritus.

Epävarmuus kaiken siunaajana.
Kaikessa varmuudessa.

Jos Alistuva Sankari pakkomielteisesti haluaa suhteen jatkuvan, kaiken aggressiivisen toiminnan voi tulkita toisin. Ihmisellä on ihmeellinen kyky tulkita tilanne ihan miksi vain. Kun on ensin valinnut premissit.

Sokean toivekuvan vuoksi. Unelman vuoksi. Siitä viis, minkälaisen parin on itselleen valinnut, kunhan unelma eheydestä ja jatkuvuudesta toteutuu.

Epäsuora aggressio on aina velhottu valheeseen. Sanoma on kuitenkin selvä: "Minä saan tehdä mitä minua huvittaa ja sinun on todistettava rakkautesi ja kelpaavuutesi minun päähänpistojen seurauksena."

Rakkautta?
Ihan miten sen haluaa tulkita.Useimmat miehet tulkitsevat valheet, hyväksikäytöt ja vaatimukset rakkaudeksi. Siis miehen tilaisuudeksi osoittaa rakkautta ja saada naiselta hyväksyvä tuhahdus.

Kelpaa.
Katsotaan sitten seuraavalla kerralla onko sinussa miestä minulle. Tällä kertaa osoitit ihan kivaa uskollisuutta. Tulikohan nyt keittön kaapinoviin sittenkään oikea värisävy?


Parisuhdehelvetin suuret Sankarit.
Heittäkää vittuun vittumaiset ihmiset.
Ei rakkautta saa esille anomalla, raaputtamalla kynnet verillä.

Jos riittämättömyys on lähes ainoa motiivi ihmeellisen eheän parisuhteen kulisseissa, niin mitä helvettiä.



Kuurot oppii kuulemaan
Sokeet oppii näkemään
Mykät oppii puhumaan
Ja rammat kävelemään

Huda huda!
Huda huda huda huda huda huda!

Sä et tarvii taloa
Sä et tarvii autoa
Sun ei tarvii peiton alla
Imee namua

Mitään Jumalaa
Sun ei tarvii rukoilla
Ei oo muuta jumalaa
Kuin Huda Huda

Hakkaa kitaraa
Hakkaa kovempaa
Sitä jengi haluaa
Ja sitä se saa


Tuomari Nurmio / Sielun Veljet





______

Parisuhdetesti Parisuhde Kriisi Parisuhdekurssi Parisuhdeterapia

2.2.08

Let Love Rule

Miksi naiset juoksevat uskottoman uroon luokse, joka ylpeilee useilla naisilla?

Maine. Raha. Ylpeily.
Voima.
Esikuvia, Mika ja Erja Häkkistä ihanneparina?

Kollega Häkkisistä: He olivat täydellinen pari
7.2.2008 12:49


F1-kommentaattorina työskentelevä entinen F1-kuljettaja Hans-Joachim Stuck kuuli Häkkisten erosta, kun saksalaismedia uutisoi asian keskiviikkona. - Olin erittäin yllättynyt, Stuck kertoi saksalaiselle Bild-lehdelle. - Minun silmissäni he olivat aina kuin suomalainen versio Michael Schumacherista ja hänen Corinna-vaimostaan - täydellinen pariskunta, Stuck jatkoi. IS

Miten käy miehen, jos ei enää pärjää enää kyvykkyydessä, jolla on itsensä ennen mitannut ja antanut mitata.


Eivät miehet pidä luolamiesajan statusta elossa vaan nimenomaan naiset.
Ei machoja olisi olemassa ellei se kutittaisi naisten aivokurkiaista.

Kun nainen haluaa elää "vapaasti", vain seksuaalisuutensa kautta ja seksuaalisuutta korostaen niin silloin vaistot taantuvat takaisin luolamiesaikakaudelle.

Kummat Suomessa harrastavat enemmän nimetöntä seksiä ulkomaalaisten ihmisten kanssa? Kyllä se on naisten lomasarkaa. Älyvapaa seksi machomiesten kanssa. Mitä vapautta sekin on?



Lenny Kravitz paljastaa, miksi hän lopetti seksin
IS 1.2.2008


Amerikkalaislaulaja Lenny Kravitz lopetti petipuuhat kolme vuotta sitten.

Kovana naistenkaatajana tunnettu Kravitz kertoo vihdoinkin, miksi päätyi dramaattiseen ratkaisuunsa.

- Heräsin yhtenä aamuna jonkun naisen vierestä ja ihmettelin, mitä ihmettä olen tekemässä.